Meriarkeologiaa Viipurin linnassa

Tykit jylisivät ja ruudinsavu peitti näkyvyyden Viipurinlahdella, kun Ruotsin linjalaiva Hedvig Elisabeth Charlotta sai osumia, karahti karille ja upposi 3. heinäkuuta 1790. Osia 64-tykkisestä aluksesta on nykyisin nähtävissä Viipurin linnassa.

Viipurinlahden kujanjuoksuksi usein kutsutun taistelun konkreettiset muistomerkit on koottu Viipurin linnan museossa sijaitsevaan meriarkeologiseen näyttelyyn, joka sijaitsee linnan sisäänkäynnin vieressä niin sanotun Komendantin talon toisessa kerroksessa. Näyttely alkoi muotoutua 1990-luvulla, kun Venäjän merisotahistoriasta kiinnostunut Pamjat Baltiki -järjestö alkoi kartoittaa hylkyjen sijaintia ja nostaa ylös etenkin ruotsalaisten hylkyjen osia.

Näyttelyssä esitellään Viipurinlahden taistelun taustoja eli niin sanotun Kustaa III:n sodan vaiheita, taistelun kulkua karttojen avulla ja lahdella yhteen ottaneita alustyyppejä. Osassa seinätauluista selostetaan Viipurinlahdella vuosien varrella tehdyistä tutkimussukelluksia ja esitellään kirjeenvaihtoa, joka valottaa sitä, miten lahden pohjasta nostettujen tykkien, aseiden ja muiden esineiden alkuperää on jäljitetty.

Näyttelytilat eivät ole suuren suuret, ja ne on ahdettu melko täyteen merestä nostettua esineistöä. Yhdessä huoneessa esitellään myös Venäjän laivaston historian muita saavutuksia, ja sinne on sijoitettu muun muassa Pietari Suuren laivastossa palvelleen Vitus Beringin patsas. Tanskalaissyntyinen Bering tunnetaan ehkä parhaiten löytöretkeilijänä, joka löysi Alaskan ja Aleutit, mutta hän myös taisteli Ruotsia vastaan Suuren Pohjan sodan aikana eli vajaa vuosisata Kustaa III:n sotaa aiemmin

Pamjat Baltiki (Память Валтики) aloitti toimintansa vuonna 1989. Nimi voidaan suomentaa sekä ”Itämeren muistiksi” että ”Itämeren muistoksi”, koska pamjat-sanalla on kaksi merkitystä. Järjestö on Venäjän vedenalaisen toiminnan liiton jäsen, ja se ilmoittaa tavoitteekseen ”Venäjän laivaston kuuluisien voittojen unohdettujen sivujen kirjoittamisen uudelleen”. Vuodesta 1992 alkaen se on löytänyt Hedvig Elisabeth Charlottan lisäksi Lovisa Ulrika- ja Enigheten-linjalaivat, Uppland-, Zemira- ja Postiljonen-fregatit sekä kolme pienempää purjealusta – mutta ei ilmeisesti yhtään venäläisalusta.

Viipurin linnan näyttely on museon itsensä ilmoittamien tietojen mukaan Venäjän ainoa puhtaasti meriarkeologiaan keskittynyt näyttely. Vuonna 2015 siellä kerrottiin olevan yli 800 näyttelyesinettä. Ainutlaatuisuudestaan huolimatta se näyttää toimivan pitkälti juuri venäläisten kävijöiden ehdoilla, sillä valtaosa näyttelyn teksteistä näyttelyyn opastavia kylttejä myöten on vain venäjäksi.

 

 

Viipurinlahden meritaistelu

Viipurinlahden taisteluun osallistui viitisensataa erikokoista alusta kymmeniä tykkejä kantavista linjalaivoista ja fregateista pieniin yhden tai kahden tykin pursiin. Ruotsalaisia taisteluihin osallistui 30 000, joista menehtyi 5000. Venäläisten tappiot olivat selvästi vähäisemmät, vaikka tarkkoja lukuja ei tiedetä. Venäjälle kyse oli merkittävästä voitosta, jota maassa muistellaan yhä hyvillä mielin. Maa kuitenkin hävisi seuraavan meritaistelun Ruotsin kanssa, ja rauhansopimus solmittiin elokuussa 1790.

Pamjat Baltikin merestä nostamien alusten kohtalosta tiedetään kirjallisten lähteiden perusteella se, että Uppland ajoi taistelun kaaoksessa karille merimerkkien puutteen vuoksi, jolloin Lovisa Ulrika törmäsi sen perään. Ruotsalaisten oli tarkoitus käyttää Postiljonenia polttolaivana ja sytyttää sillä vihollislinjan laivat. Postiljonen ilmeisesti kuitenkin sytytettiin palamaan liian aikaisin, ja se räjähti vieden mukanaan myös liian lähellä olleet Enigheten- ja Zemira-alukset.

 

 

Tutkimusta valtion tuella

Pamjat Baltiki -järjestön jäsenten sukeltelu Viipurinlahteen ei ole intomielisyydestään huolimatta puhdasta harrastustoimintaa, sillä sitä tukee Venäjän kulttuuriministeriö myöntämällä sille kaivauslupia. Järjestö ilmoittaa verkkosivuillaan noudattavansa tutkimuksissaan Venäjän federaation lainsäädäntöä, joka koskee kulttuuriperintöä.

Pamjat Baltikia ja meriarkeologista näyttelyä ei ehkä olisi ilman kontra-amiraali Konstantin Šopotovia. Šopotov on pitkän linjan merisotilas ja -upseeri. Hän syntyi vuonna 1931 Tomskin alueella Siperiassa. Kouluaikana hän vietti kesälomat paiskien maataloustöitä kolhoosilla. Maaseutukylässä varttuneen pojan tie vei sittemmin suureen kaupunkiin: 24-vuotiaana hän valmistui Leningradissa sijainneesta Frunzen merisotaopistosta upseeriksi ja opiskeli parikymmentä vuotta myöhemmin myös Gretškon merisota-akatemiassa (jälkimmäisen nimi muuttui myöhemmin Kuznetsovin merisota-akatemiaksi).

Šopotovilla on laaja kokemus meriltä ja myös veden alta, sillä hän on palvellut muun muassa Venäjän merivoimien Tyynenmeren sukellusvenelaivastossa. Hänen intohimonsa näyttää kuitenkin aina olleen sotahistoria ja meriarkeologia, sillä hän on julkaissut aiheista kymmeniä artikkeleita ja kirjoja. Häntä arvostetaan kotimaassaan suuresti, ja hänet on palkittu kirjallisesta työstään Venäjän kultaisen sulan kirjallisuuspalkinnolla. Laivastouransa jälkeen hän on toiminut sekä Itämeren muisti -järjestön puheenjohtajana että järjestön tieteellisenä neuvonantajana ja Viipurinlahden tutkimusten ohjaajana.

 

Lue lisää

Johnsson, Raoul, Karttunen, Ilkka & Grönroos, Maria. Kustaa III ja suuri merisota: taistelut Suomenlahdella 1788-1790. John Nurmisen säätiö 2010.

Lappalainen, Jussi T. Kuninkaan viimeinen kortti: Viipurinlahden ja Ruotsinsalmen meritaistelut 1790. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2011.

Лукошков А. В. Величайшая морская битва льва с орлом. История шведского морского похода на Россию в 1790 году, воссозданная на основе подводных археологических исследований. Русско-балтийский информационный центр ”БЛИЦ” 2017.

Веселаго, Ф. Ф. Список русских военных судов с 1668 по 1860 год. Санкт Петербург 1872.

Tanja Ranta

5.5.2017

Katso lisää henkilöitä ja paikkoja kartta sivulla

Tähän liittyviä artikkeleita