Makeis- ja Mehu Oy

Makeis- ja Mehu Oy

 

Perustettu: 1942.

Lakkautettu: 1997.

Reino Olkku perusti jatkosotavuonna 1942 veljiensä kanssa Makeis- ja Mehu Oy:n. Yhtiön toiminta siirrettiin Viipurista Uuteenkaupunkiin.

Koko makeistuotanto siirtyi 1960 uusiin tiloihin Kouvolaan, jossa yhtiön toiminta laajeni, ja siihen tuli mukaan myös leipomo ja useita kahviloita.

Yhtiön toimitusjohtaja Reino Olkku omisti 1950-luvun alussa 57 % osakkeista.

Yhtiö valmisti makeisia, hedelmä-, marja- ja vihannesjalosteita ja luonnonmehuja. Toimintansa loppuaikoina se teki myös pakastemarjojen tukkukauppaa.

Makeis- ja Mehu Oy:n ja sen sisaryritysten toiminta säilyi pääpiirteissään samanlaisena aina 1980-luvun lopulle saakka, jolloin yrityksen johdossa tehtiin sukupolvenvaihdos.

Makeis- ja Mehu Oy:n toiminta loppui 1990 ja yhtiö lakkautettiin vuonna 1997.

Makeis- ja Mehu Oy on esitelty Viipurin evakkoyritykset -tietokannassa.

 

Lähteet:

https://www.porssitieto.fi/osake/lisaa/makeismehu.shtml

Möttönen, Tuomas (2023). Suomalaisen makeisteollisuuden kehittäjä Reino Olkku. Wiipuri.fi.