Viipurin Keksi ja Rinkeli Oy
Perustettu:
1924
Perustaja:
Veikko Liukko.
Toiminta Viipurissa:
Veikko Liukko toimi ensin viipurilaisissa liikkeissä kauppamatkustajana. Hän perusti vuonna 1922 Liukko & Sokka -nimisen tukku- ja agentuuriliikkeen, josta tuli puoli vuotta myöhemmin Veikko Liukko -niminen kotimaisten tehtaiden edustusliike.
Liukko perusti Viipurin Länki-huopatehtaan vuonna 1922. Hän oli perustavana osakkaana myös Viipurin Makeisteollisuus Oy:ssä.
Liukko perusti Viipurin Keksi- ja rinkelitehtaan, josta tuli alansa suurtehdas.
Yhtiö toimi Viipurissa osoitteissa Eliaankatu 1 ja Kannaksenkatu 13.
Ennen talvisotaa Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n tehdasrakennus sijaitsi osoitteessa Kannaksenkatu 13, rakennusmestari Massisen kerrostalossa. Viipurin Keksi- ja Rinkeli Oy:lle valmistui alkuvuodesta 1939 uusi rakennusmestari Arvid Rostilan piirtämä moderni liiketalo, jossa oli myös uusi moderni tehdasrakennus. Leipomorakennus oli suuri ja tehdasmainen nelikerroksinen rakennus. Samassa rakennuksessa toimi Agentuuriliike Veikko Liukko. Yhtiön vanha tuotantolaitos peruskorjattiin ja samoin kuin Kannaksenkadun puinen myymälärakennus.
Rakennusmestari Massisen kerrostalosta (Kannaksenkatu 13) voi löytää lisää tietoa VirtuaaliViipuri-sivustolta osoitteesta: https://www.virtuaaliviipuri.fi/fi/block/62/plot/64.
Laajuus:
Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy:n tuotanto kasvoi nopeasti. Ennen sotia sillä oli noin 100 työntekijää. Yhtiön toimialaan kuuluivat konditorian kuuluvat tuotteet sekä korppujen ja rinkeleiden tehdasmainen valmistus.
Siirto:
Tehdas ehti olla toiminnassa vain yhdeksän kuukautta. Talvisodan myötä kallis tehdas jäi koneineen ja laitteineen kylmille. Jatkosodan aikana se pantiin uudelleen käyntiin, mutta alueluovutusten myötä se piti hylätä. Samoin kallis koneisto jäi alueelle.
Puutalo ja vanha tehdasrakennus tuhoutuivat heinäkuussa 1941.
Tehdas siirtyi talvisodan aikana Lappeenrantaan Kerisaloon. Se oli ainoa viipurilainen tämän alan liike, joka toimi siellä keskeytymättä koko talvisodan ajan. Liukko perusti Makeis Nizza Oy -nimisen liikkeen Kerisaloon. Hän siirsi liikkeen myöhemmin Helsinkiin.
Sotien jälkeen yhtiön kotipaikaksi tuli Helsinki. Sillä oli liiketoimintaa myös Lappeenrannassa, Savonlinnassa, Iisalmessa ja Keravalla. Keravan tehdas keskittyi kekseihin. Siellä toimintansa aloittanut tehdasrakennus aloitti toimintansa Ruotsista ostetun polttouunin kanssa, jossa valmistui päätuotetta suklaakeksejä.
Sotien jälkeen yhtiö luopui muusta tuotannosta ja keskittyi valmistamaan vain keksejä ja rinkeleitä. Työntekijämäärä säilyi samana, mutta jakautui kolmelle paikkakunnalle. Helsingissä yhtiöllä oli toimitiloja Käpylässä sekä konditoria Kasarmintorilla.
Sotien jälkeenkin yhtiöllä oli noin 100 työntekijää. Sillä oli sisaryhtiö Makeistehdas Nizza Oy (Lappeenranta, fuusioitu 1961). Yhtiö omisti vuodesta 1950 myös Konditoria Liukon (kahviloita), ravintola Possen Krouvin (Kalevakatu 17) sekä leipomon ja myymälöitä. Kahvilat olivat Fabian-, Liisan- ja Uudenmaan kaduilla. Yhtiön pääkonttori sijaitsi Taivaskalliontiellä.
Toiminnan päättyminen:
1979.
Lähteet:
Suomen kauppa ja teollisuus kuvina = Finlands handel och industri i bild. 1, Uudenmaan lääni
Vakkari, Antero. V-S kirja 1970.
Viipuri viisii (1951) Suomi-Filmi Oy, dokumentti, saatavissa: https://elonet.finna.fi/Record/kavi.elonet_elokuva_102565
Suomen teollisuus 1951.
Viipuri: suomalainen kaupunki. 2000. Hirn, Sven & Lankinen, Juha, Werner Söderström.
Wiipurin Keksi ja Rinkeli Oy, https://www.porssitieto.fi/osake/lisaa/viipkeksirinkeli.shtml
Helsingin Sanomat 23.8.1945.
FT Tuomas Möttönen
Julkaistu 24.8.2023.