Punaisenlähteentorin apteekki (Viipurin III apteekki)

Perustettu:
1857.

Perustaja:
Fredrik Ivar Lahm.

Toiminta Viipurissa:
Viipurin III apteekki sai alkunsa 1857. Provisori Fredrik Lahm teki anomuksen senaatille, joka myönsi apteekkioikeuden 8.12.1857 Viipurin Pietarin esikaupunkiin perustettavaa apteekkia varten.

Lahm avasi apteekin 7.11.1859. Apteekki sijaitsi aluksi Kaivokadun ja Uuden Esikaupunginkadun kulmauksen tontilla nro 22.

Apteekin rakennus valmistui Torkkelin- ja Vaasankatujen kulmaan vuonna 1888. Se oli Punaisenlähteentorin ensimmäinen kivirakennus. Apteekin suunnitteli Fredrik Thesleff.

Kolmikerroksisen renessanssihenkisen asuinrakennuksen ainoa myymälä oli Wiipurin III apteekki. Apteekki otti myöhemmin nimekseen Punaisenlähteentorin apteekki.

Punaiselähteentorin apteekki 1933. Valokuva: Olli Bogri. Museovirasto.

Punaisenlähteentori oli Viipurin suurin tori. Punaisenlähteentori syntyi Repolan kaupunginosaan 1860-luvulla, kun sen pohjoisnurkkaan ulottunutta Salakkalahtea alettiin täyttämään. Torin nimi tulee joko torin paikalla olleen yleisen lähteen ruosteisesta vedestä tai punaiseksi maalatusta kaivokannesta. Kaivoa kutsuttiin Punaiseksi lähteeksi sen suojarakennelman punamultavärityksen vuoksi. Alueen läpi virtasi myös Pantsarlahden suunnasta tullut pieni puro. Kaksitornin kauppias Moskvinin talo valmistui 1908. Viipurin kirjasto toimi Punaisenlähteentorin varrella 1890-luvun puolivälistä aina uuden kirjastotalon vihkimiseen 1935 saakka.

Apteekin talolle laadittiin vuonna 1905 muutospiirrustukset arkkitehti Allan Schulmanin toimesta. Taloon tehtiin lisää myymälätiloja, ja apteekki siirtyi rakennuksen kulmaosaan.

Apteekkin omistajaksi tuli vuonna 1901 Yrjö Björklund, joka myi sen pojalleen Erkki Björklundille (myöhemmin Koivulehto) vuonna 1924. Hän jatkoi apteekin omistajana koko sen Viipurissa toimissaoloajan.

Punaisenlähteentorin apteekkitalosta voi löytää lisää tietoa VirtuaaliViipuri-sivustolta osoitteesta: https://virtuaaliviipuri.fi/fi/block/67/plot/32.

 

Punaisenlähteentorin apteekkitalo (punatiilinen rakennus). Oikealla puolella kauppias Moskvinin talo. VirtuaaliViipuri.

 

Punaisenlähteentorin apteekkitalo (punatiilinen rakennus). Oikealla puolella kauppias Moskvinin talo. VirtuaaliViipuri.

Uusi toimipaikka:
Pori.

Siirto:
Apteekin proviisori Reino Ulsti jätti apteekin 21.2.1940. Apteekkitalo jäi tuolloin ehjäksi.

Erkki Koivulehdolle annettiin 24.9.1941 lupa apteekin avaamiseen Viipurissa, osoitteessa Vaasankatu 23, entisen apteekin viereisessä talossa. Apteekki avattiin 3.12.1941. Sen kalusto ostettiin Linna-apteekista. Reino Ulstin vaimo toimi apteekin hoitajana.

Apteekki lopetti toiminta 18.6.1944, ja apteekki evakuoitiin 20.6.1944. Tavarat vietiin Lappeenrantaan ja sieltä Hiirolaan. Ulsti oli viimeisiä Viipurista poistuneita siviilejä.

Tavarat menivät ensin apteekkari Erkki Koivulehdon maatilalle, kunnes hän sai uuden apteekin Poriin (Porin III apteekki).

Toiminnan päättyminen:
Ei toiminnassa.

Lähteet:
Marcus Olli (2010) Menetetyt apteekit: luovutetun alueen lääkehuolto keskiajalta vuoteen 1945. PharmaPress.

Kerttu Peldán, 1967, Suomen farmasian historia, Suomen Farmaseuttinen Yhdistys.

Annikka Penttilä, Karjalan apteekit sota-aikana, Galenos-lehti.

Annikka Penttilä, Karjalan siirtoapteekit, Galenos-lehti.

Aikamatka Viipuriin: tuokiokuvia Viipurista ennen ja nyt. 2010. Kantanen, Pekka & Mäntyniemi, Mikko. Elinkeinoyhtymä Kantanen & Mäntyniemi.

PUNAISENLAHTEENTORI – Korttelikuvaus, https://virtuaaliviipuri.fi/fi/block/174/description.

FT Tuomas Möttönen

Julkaistu 11.12.2024.