Oravan Tehtaat Oy

Veli Orava työpöytänsä ääressä vuonna 1957. Kuva: Riihimäen kaupunginarkisto.

Perustettu:
1931.

Perustaja:
Veli Orava.

Toiminta Viipurissa:
Veli Orava perusti 18-vuotiaana kesällä 1931 oman siirtomaatavaraliikkeen, joka sijaitsi vastapäätä silloista Uutta Hotellia. Liike laajeni elintarvikekauppaan.

Veli Oravaa kutsuttiin Viipurin nuorimmaksi kauppiaaksi. Hän toi kauppaansa myös harvinaisuuksia, kuten Lapin herkkuja poronlihaa ja -kieltä. Hän ryhtyi myymään maitoa kotiinkuljetuksilla.

Veli Orava aloitti 22-vuotiaana isänsä yrityksen johtamisen ja kehittämisen. Liikkeellä vuokrattiin Ainonkadulta entisen Vapaakirkon rakennuksesta suuremmat tilat. Raaka-ainetta tuli Saksasta ja Tšekkoslovakiasta asti. Valmistusmäärät lisääntyivät nopeasti. Päiväntuotannossa päästiin 60 laukun tuotantoon. Yhtiö laajeni Eliaankadun varrelle Viipurin Keksi- ja Rinkelitehtaan huoneistoon. Tuotanto laajeni korurasioihin ja korulippaisiin. Liikkeessä oli ennen talvisotaa noin sata työntekijää. Se valmisti matkalaukkujen lisäksi lompakoita, ostoslaukkuja ja selkäreppuja.

Veli Oravan perhe asui Viipurissa Hiekan lähellä tarunomaisen Montrepoon puiston ympäröimänä.

Uusi toimintapaikka:
Riihimäki.

Siirto:
Veli Orava sai lokakuussa 1939 kutsun Kannaksen sotilaspiirin esikuntaan, missä sotilaspiiri ilmoitti tarvitsevansa selkäreppuja, telttoja ja muitakin armeijan varusteita. Joulukuun ensimmäisenä päivänä tehdasrakennus tuhoutui pommituksissa. Orava siirtyi Pohjanmaalle, Laihialle. Tehtaan koneita asennettiin kahteen seurataloon. Välirauhan aikana Orava siirsi tehtaansa Jyväskylään, minne nousi satametriä pitkä ja 12 metriä leveä tehdasrakennus. Tehtaalla oli noin 120-150 työntekijää, joista puolet oli karjalaisia. Yritys otti käyttöön nimen Tehdas Osakeyhtiö Teho. Se valmisti nahka- ja kangastarvikkeita sekä -tuotteita. Teltat ja leipälaukut olivat edelleen tärkeässä osassa.

Viipurin takaisinvaltauksen jälkeen Orava palasi Karjalaan. Hän osti Suomen Gummitehdas Oy:ltä lokakuussa 1941 vanhan Nurmin teollisuusalueen, joka sijaitsi 18 kilometriä Viipurista. Sinne tehtaan koneet siirrettiin Jyväskylästä kesällä 1942. Uuden tehdasliikkeen nimeksi tuli Oravan Tehtaat Oy. Tuotanto meni sotavuosina ensisijaisesti puolustusvoimille. Neuvostoliiton kesän 1944 suurhyökkäyksen alettua Nurmin tehdas evakuoitiin ensin Kaukaan tehtaalle ja sitten Vaasaan, missä aloitettiin tuotannollinen toiminta tilapäistiloissa. Lasse Haartman luovutti noin 1500 neliömetrin tilat tehtaan käyttöön ja Pukin Panimon toimitusjohtaja, majuri L. Lundsröm noin 800 hehtaarin tilat.

Vaasa osoittautui kuitenkin liian ahtaaksi suureelle tehtaalle. Tehdas siirtyi lopulta Riihimäelle, joka oli rautatieliikenteen solmukohta. Orava vuokrasi kauppalalta neljän hehtaarin tontin kymmeneksi vuodeksi. Järjestyksessään kolmannen tehtaan rakentaminen alkoi syksyllä 1944. Samaan aikaan tuotanto Vaasassa jatkui ja keskittyi vaateteollisuuteen. Tehdaslaitos valmistui entiselle juhannuskokkomäelle, ja sitä pidettiin ”näytteenä lannistumattomasta karjalaisesta yrittäjyydestä.” Tehtaat ja Oravan huvila sijaitsivat heti Riihimäen asemalta pohjoiseen. Junamatkustajat näkivät rautatien varressa näyttävän kolmikerroksisen suuren rakennuksen, jonka ylinnä luki: ORAVAN TEHTAAT OY.

Oravan tehtaan rakennus Riihimäellä. Kuva: Riihimäen kaupunginmuseo.

Yritys jatkoi laukkujen valmistusta uusilla sijoituspaikkakunnillaan, mutta vaateteollisuudesta tuli Orava Tehtaat Oy:n päätoimiala. Tekstiilitehtaalla oli aluksi noin 70-80 työntekijää. Oravan Tehtaat Oy alkoi valmistamaan 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa miesten pukuja ja päällystakkeja sekä naisten kappoja ja kävelypukuja. Lisäksi sillä oma teinimallisto. Tehdas seurasi aikaansa ja haki vaikutteita muotikeskuksista. Kaikki tuotanto ohjautui tekstiilien tuotantoon ja laukkujen tuotanto loppui vuonna 1954. Yhtiö keskittyi erityisesti miesten asusteisiin. Tehtaat työllistivät 1960-luvun alussa 200 työntekijää.

Veli Orava perusti myös tytäryhtiö Oy Kodin Pukimon, jonka tarkoituksena oli markkinoida tehtaan tuotteita omien myyntipisteiden kautta. Myymälöitä oli Imatrankoskella, Lappeenrannassa, Kotkassa, Tampereella ja Varkaudessa. Orava perusti vuonna 1955 Putkiteollisuus Oy:n, joka lukeutui Suomen muoviteollisuuden uranuurtajayrityksiin.

Toiminnan päättyminen:
1978.

Lähteet:
Tuomas Möttönen, Veli Orava yrittäjänä Viipurissa ja Riihimäellä (VSKS).