Karjalan Metsätuote Oy

Karjalan Metsätuote Oy:n sahateollisuuslaitokset Parikkalassa vuonna 1951. Kuva: Tmi Kotiseutukuva/Lappeenrannan museot.

Perustettu:
1933.

Perustaja:
Väinö Pelkonen

Toiminta Viipurissa:
Väinö Pelkonen toimi yhtiön johtaja sen perustamisesta alkaen. Hän oli myös luovutetuille alueille jääneen Jaakkiman pitäjässä sijainneen Annalan Saha Oy:n ja puutavaran paikallismyyntiä harjoittaneen Karjalan Puutuote Oy:n toimitusjohtaja. Kaikki yritykset olivat Pelkosen suvun omistuksessa.

Viipurin sahan lisäksi yhtiöllä oli sahalaitos ja puutalotehdas Lappeenrannassa ja Parikkalassa.

Osti Parikkalan kunnalta Huotikkalan sahan 1933. Sahan oli perustanut F. A. Juselius Kangaskylään. Hänen kuoltuansa Karjalan Metsätuote Oy osti yrityksen. Rakennukset purettiin 1970-luvulla.

Karjalan Metsätuote Oy:n puutavaraliike sijaitsi osoitteessa Kalevankatu 4.
https://virtuaaliviipuri.fi/sk/block/133/plot/137

Uusi toimintapaikka:
Lappeenranta.

Siirto:
Jatkoi toimintaansa Lappeenrannassa. Johtajana jatkoi Väinö Pelkonen.

Yhtiöllä oli sahat ja puutalotehtaat Lappeenrannassa ja Parikkalassa.

Suuri palo Lappeenrannassa joulukuussa 1949.

Väinö Pelkonen asui Lappeenrannassa Haikalan talossa. Pelkonen osti jo vuonna 1933 Haikalalta Pallon sahan.

Pelkosen suku on osakkaana Annilan Kartano Oy:ssä (ent. Annalan Saha Oy).

Toiminnan päättyminen:
Ei toiminnassa.

Lähteet:
Suomen teollisuus. 1951.
Harri Pelkonen (2001), Laatokan Karjalan sahateollisuuden historiaa, Viipurin Suomalaisen
Kirjallisuusseuran toimitteita 13, https://wiipuri.fi/app/uploads/2019/07/Toimite-13_Harri-Pelkonen.pdf
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/katoavaista_web/010.html
Huvitus: tarinoita Parikkalasta. Littunen, Aaro, Jantunen, Mauno J., Kettunen, Aarno. Lions Club Parikkala. 1987.
https://www.yumpu.com/fi/document/read/4925725/iloisempi-ilme-stora-enso