Karjalan Kukka Oy
Perustettu:
1930.
Perustaja:
Paul Maksimenko.
Toiminta Viipurissa:
Paul Maksimenko oli vanhan viipurilaisen kauppiassuvun jäsen. Valmistuttuaan ylioppilaaksi hän jatkoi opintojaan Leipzigin yliopistossa Saksassa.
Maksimenko aloitti 1925 konttoristina F. Sergejeffin Pojat & Kump. -nimisessä tukkuliikkeessä. Vuodesta 1932 lähtien hän oli Sergejeffin Perillisten kiinteistöjen isännöitsijä. Vuonna 1935 hänestä tuli F. Sergejeffin Oluttehdas Oy:n hallituksen jäsen. Maksimenko oli liikkeen konttoripäällikkönä ja vuodesta 1945 lähtien suvun asioiden hoitaja.
Maksimenko perusti yhdessä puolisonsa kanssa Karjalan Kukka Oy -nimisen kukkakaupan Viipuriin.
Mainostettiin: ”Aina suuri valikoima kukkia ja seppeleitä”.
Karjalan Kukka Oy:n myymälä oli osoitteessa Karjalankatu 23. I. Benois suunnitteli vuonna 1882 Pohjolankadun ja Karjalankadun (Aleksanterinkatu) kulmaan puisia asuinrakennuksia. Arkkitehti Otto Vartiovaara teki niihin muutoksia vuonna 1907. Asuinrakennukset muutettiin liiketiloiksi ja Karjalankadun puolelle rakennettiin kivinen lamelli puutalojen väliin. Talossa oli muun muassa Kangas- ja lyhyttavaraliike Juho Linnamon, Itä-Suomen Lakkitehdas ja Suomen Sähkötarvike Oy:n myymälät.
Karjalankatun talosta voi löytää lisää tietoa VirtuaaliViipuri-sivustolta osoitteesta: https://www.virtuaaliviipuri.fi/fi/block/52/plot/4.
Uusi toimipaikka:
Lahti.
Siirto:
Karjalan Kukkakauppa siirtyi talvisodan aikana 1939 Lahteen. Syyskuussa 1940 yhtiö ilmoitti jatkavansa toimintaansa Helsingissä osoitteessa Keskuskatu 6 (Ajan suunta 18.9.1940). Liike palasi jatkosodan aikana Viipuriin.
Sotien jälkeen toimintaa jatkettiin Lahdessa osoitteessa Rautatienkatu 17. Liikkeen omistajina olivat Paul Maksimenko yhdessä puolisonsa kanssa. Päämyymälä perustettiin jo vuonna 1939.
Maksimenko perusti 1958 uuden sisaryhtiön Salpaus Kukka Oy:n, jonka myymälä liitettiin pari vuotta myöhemmin Karjalan Kukka Oy:hyn sivumyymälänä.
Yhtiö avasi uudenvuoden päivänä 1959 kukkakioskit Lahden kauppatorille ja osoitteeseen Aleksanterinkatu 18.
Mainos: ”Tunnetusti tuoreita kukkia”.
Lahden Torin varressa on ollut kukkakauppa vuodesta 1951. Kauppa siirtyi Karjan Kukka Oy:n omistukseen 1959.
Toiminnan päättyminen:
2011.
Lähteet:
Uusi Suomi 2.3.1964.
Etelä-Suomen Sanomat 11.9.2001.
FT Tuomas Möttönen