Espilä

Ravintola Espilän julkisivu. 1890–1910. WAY. D5a10. (CC BY 4.0).

Perustettu:
1890.

Perustaja:
Albin Räsänen.

Toiminta Viipurissa:

Torkkelinkadun ja Aleksanterinkadun (vuoden 1929 jälkeen Karjalankatu) kulmaan, Torkkelin puiston puolelle rakennettiin 1860-luvulla puurakenteinen hotelli ja ravintola Belvédére, joka oli Viipurin ensimmäinen varsinainen hotellirakennus. Komean kolmikerroksisen rakennuksen suunnitteli kaupunginarkkitehti Fredrik August Odenwall. Rakennus paloi elokuussa 1887. Uusi Belvédére rakennettiin Salakkalahden ja Aleksanterinkatujen kulmaan.

Viipurin entinen kaupunginarkkitehti Johan Blomkvist piirsi 1890 Torkkelinpuistoon valkoisen ”pitsipaviljongin”. Ravintola tuli samalle paikalle kuin tuhoutunut Belédére. Vasta valmistunut uusi ravintola sai nimekseen Esplanad (Esplanaatipaviljonki). Ravintolasta tuli kuuluisa ja nimi muuttui ravintola Espiläksi.

Espilän ensimmäinen ravintoloitsija oli Albin Räsänen. Räsäsen kuoltua 1907 ravintolan otti hoitaakseen Imatran hotellin hovimestarina pitkään toiminut puolalaissyntyinen Valentin Kasubski.

Ensimmäinen maailmansodan jälkeen Kasubski myi Espilän Emil Zimmerdahlille, joka myi sen jo vuonna 1920 edelleen Pekka Toropaiselle. Hän avasi 1923 myös Pyöreän tornin

Ravintola Espilä vaurioitui ensimmäisen kerran 1920 tulipalossa mutta korjattiin entiselleen.

Ravintola Espilän soittolava. Ihmisiä istumassa penkeillä ravintolan esiintymisalueen vieressä. 1930-luku. WAY. D4a9. (CC BY 4.0).

Espilässä oli uudelleen tulipalo vuonna 1933. Kaupunginarkkitehti Uno Ullberg laati uudet suunnitelmat rakennuksen korjausta varten. Uudistettu Espilä avattiin keväällä 1935.

Espilästä tuli viipurilaisten suosikkiravintola. Ravintolaan mahtui 150-160 henkilöä. Kesäisin lasitetuissa terassisiivissä oli 110 istuinpaikkaa. Ravintolasta sai mm. tanskalaisia voileipiä ja riistaruokia.

Ravintolan läheisyyteen laati arkkitehti Johan Blomkvist suunnitelman soittolavaksi, joka valmistui 1899. Tämä soittolava tuhoutui 1918. Keväällä 1933 kaupunginarkkitehti Uno Ullberg suunnitteli uuden soittolavan. Lavalla esiintyivät kesäisin sotilassoittokunta ja muut viipurilaiset orkesterit.

Espilän ravintolasta voi katsoa kuvia VirtuaaliViipuri-sivustolta osoitteesta: https://www.virtuaaliviipuri.fi/fi/block/172.

Ravintola Espilästä ja soittolavasta on olemassa panoraamakuva VirtuaaliViipuri-sivustolla: https://www.virtuaaliviipuri.fi/fi/panorama/18.

Uusi toimintapaikka:
Helsinki.

Siirto:
Talvi- ja jatkosodan välisen rauhan aikana Pekka Toropainen muutti Helsinkiin ja avasi sinne uuden Espilän Fredrikinkadun ja Pohjoisen Rautatiekadun kulmaan.

Espilä tunnettiin 1960- ja 1970-luvulla nimellä Cabaret Espilä.

Vuonna 1974 Toropainen myi Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan omistamassa talossa toimineen ravintolansa ylioppilaskunnan omistamalle Kylteri Oy:lle. Sen aikana Espilä toimi kahdessa kerroksessa. Alakerrassa oli baari ja yläkerrassa ohjelmaravintola.

1980-luvulla ravintola toimi nimellä Espilä Feelings.

Toiminnan päättyminen:
1990-luvun alussa.

Lähteet:
Riku Salpakari, “Ensiluokkainen on Espilä” (VSKS).

Wikipedia, Espilä.

VirtualiViipuri, Espilä.

Kaupan ja teollisuuden Viipuri: Pamaus 110 vuotta: juhlajulkaisu, Lankinen, Juha; Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus, Karjalan kirjapaino 2000.

Aikamatka Viipuriin: tuokiokuvia Viipurista ennen ja nyt. 2010. Kantanen, Pekka & Mäntyniemi, Mikko. Elinkeinoyhtymä Kantanen & Mäntyniemi.

Viipuri: kivestä rakennettu kaupunki. 1996. Gardberg, C. J. & Welin, Per-Olof & Savolainen, Irma & Welin, P. O. Otava.

FT Tuomas Möttönen

Julkaistu 26.9.2023.