A. Pelkosen Konepaja

Perustettu:
1896.

Perustaja:
Antti Pelkonen.

Toiminta Viipurissa:
Puuseppä Antti Pelkonen sai maaliskuussa 1896 Viipurin kaupunginmaistraatilta luvan harjoittaa levysepänliikettä ja kauppaa.

Liikkeen nimeksi tuli A. Pelkosen Pelti- ja Rautasepänliike ja Ajokalupaja vuonna 1901. Liikkeen johtamista jatkoi perustaja Antti Pelkosen poika.

Uusi toimintapaikka:
Kouvola.

Siirto:
Siirtyi sotavuosina Kouvolaan, takaisin Viipuriin ja uudelleen Kouvolaan vuonna 1944.
Yritystä työllistivät puukaasutintuotanto ja Sotevan toimitukset.

Yritys muutettiin osakeyhtiömuotoiseksi vuonna 1947.

Yhtiön johtajaksi tuli insinööri Urho Pelkonen.

Yhtiöstä tuli puunjalostusteollisuuden ja raskaan konepajateollisuuden osahankintoja tehnyt teollisuuslaitos.

Yhtiön toimintapiste siirtyi 1967 Kuusankoskelle. Kouvolaan jäi Savonkadun ja Valimontien tiloihin alumiinin, ruostumattoman ja haponkestävän teräksen käsittelyyn erikoistuneet ohutlevysepät.

Yhtiö siirtyi 1980-luvun alussa Oskar Salosen säätiön omistaman Finn Blitzen Oy:n määräysvaltaan, joka osti 1984 toisen kouvolalaisen konepajan Tehko Oy:n osakekannan.
Muodostunut kolmen yhtiön kokonaisuus ei kuitenkaan menestynyt.

Toiminnan päättyminen:
1986.

Lähteet:
Kouvolan liike-elämän juhlakirja: 120 vuotta yrittäjyyttä Kouvolassa. Mauno, Kirsi & Sorvali, Ritva (toimittaja). Kouvolan liikemiesyhdistys: Kouvolan kauppakamariosasto: Kouvolan yrittäjät 1997.