Viipurilainen tukkukauppias Jaakko Leskinen jatkoi kaupantekoa Mikkelissä
Jaakko Leskinen (1886–1953) oli Viipurissa vaikuttanut yrittäjä, joka toimi esimerkiksi siirtomaa-, vilja- ja tehdastuotteiden tukkukaupan saralla. Liikemiesuransa ohella hän oli vaikuttaja, jolla oli useita luottamustehtäviä. Alueluovutusten jälkeen Leskinen jatkoi liiketoimintaansa Mikkelissä ja Kouvolassa.
Jaakko Leskinen syntyi Etelä-Karjalan Rautjärvellä 1886. Hänen isänsä oli nahkuri Wilhelm Leskinen ja äiti Maria Leskinen, omaa sukuansa Tentke. Jaakko kävi Jaakkiman kansakoulun ja toimi viisi vuotta eri vähittäisliikkeiden palveluksessa. Hän lähti Viipurin opintielle. Hän kävi maineikkaan Viipurin kauppakoulun 1907–1908. Hänen uransa Viipurissa alkoi konttoristina ja kauppamatkustajana tukkuliike P. J. (Pekka Juho) Pesosella, joka oli kaupungin johtavia tukkukauppiaita. Pesosen käytössä oli kokonainen kortteli Pietarinkadulla (Kannaksenkadulla). Hän toi maahan paljon maatalouden ja teollisuuden tuotteita Venäjältä. Leskinen oli liikkeenpalveluksessa noin kahdeksan vuotta. Näinä vuosina hän asettui Viipuriin ja avioitui vuonna 1912 Jenny Mathilda Väisäsen kanssa.
Tukkukauppaa ja myllytuotantoa Viipurissa
Leskinen siirtyi vuonna 1916 Karjalan vanhimpiin suomalaisiin tukkuliikkeisiin lukeutuneen Kauppa Oy J. Hallenbergin palveluksen. Hän nousi Hallenbergin toiseksi johtajaksi ja samalla merkittävään asemaan koko Viipurin talouselämässä. Yrittäjähenkinen Leskinen päätti kuitenkin erota yhtiöstä. Hän perusti 1923 Viipurin Repolankadulle oman tukkuliikkeen, jolloin sai alkunsa Tukkuliike J. Leskinen. Puoli vuotta myöhemmin hän siirtyi silloiselle Karjalankadulle, joka myöhemmin muutettiin Äyräpään kaduksi. Kiinteistön omisti konsuli Hapron hallinnassa ollut Oy Hansa (ns. Hansan toimitalo). Muuton yhteydessä Leskinen samalla osti kiinteistön. Siirtomaa- ja elintarvikealalla toiminut liike harjoitti aluksi lähinnä vilja- ja siirtomaatavaroiden sekä kotimaisten tehdastuotteiden kauppaa.
Leskinen laajensi liikettään ostamalla 1932 Tienhaaran Valssimyllyn kiinteistöineen ja tontteineen. Tienhaaran kaupunginosassa (liitettiin Viipuriin vuonna 1933) oli rautatieasema. Siellä toimi Karjalan Mylly Oy:n kaura-, riisi- ja vehnämylly. Jalmari Lankisen suunnittelema yhtiön uusi tehdasrakennus aloitti toimintansa Tienhaarassa samana vuonna, kun Leskinen tuli Valssimyllyn omistajaksi. Teollisuudestaan tunnetussa Tienhaarassa toimivat myös mm. Kotimaan Lakkitehdas Oy, Tienhaaran Auto Oy, Tienhaaraan Kattohuopateollisuus Oy, Oy Semptalin Ab:n tehtaankonttori ja Viipurin Turkisvärjäämö Oy.
Leskinen ryhtyi harjoittamaan tuotantoa omassa myllyssään, jossa rehujauhotus sai merkittävän osan. Leskinen perusti tukkukaupan yhteyteen vuonna 1939 kahvinpaahtimon sekä tee- ja maustepakkaamon. Laajentuneesta liikkeestä tuli Viipurin suurimpia. Leskinen oli myös Itä-Suomen suurin sillintuoja. Leskisen tukkukauppa sijaitsi osoitteessa Äyräpäänkatu 11. Samassa toimitalossa sijaitsivat Mikkelin Keksi- ja Leipätehtaat sekä J. E. Sirenin puutavaroiden vientiliike. Leskinen piti talossa Viron konsulaattia. Hän oli Viron varakonsuli Viipurissa vuodesta 1928 ja konsuli vuosina 1929–1940.
Karjalaisten kauppa- ja teollisuuspiirien keskushenkilönä Mikkelissä
Talvisota keskeytti Leskisen liiketoiminnan Viipurissa. Välirauhan aikana tukkuliike, kahvinpaahtimo ja pakkaamot siirrettiin Mikkeliin. Leskinen alkoi rakentamaan Kouvolaan uutta myllylaitosta, joka valmistui vuonna 1941. Kymin Valssimyllyllä oli valtava merkitys koko Itä-Suomen jauhojen tarpeeseen.
Viipurin takaisinvaltauksen jälkeen Leskinen osallistui välittömästi Karjalan jälleenrakennukseen. Hän kunnosti ja käynnisti Tienhaaran Valssimyllyn. Samalla hän perusti sen yhteyteen myös selluloosanrepimön ja -sekoittamon, joka toimitti suurimman osan Kannaksen armeijan selluloosarehutarpeesta. Leskinen siirsi pääkonttorinsa kunnostamaansa entiseen kiviseen toimitaloonsa Viipuriin, joka oli säilynyt sodan tuhoilta. Siinä se toimi sodan viimeiseen vaiheeseen asti. Kolme työntekijäänsä kuoli sodissa.
Leskisen liikkeen pääkonttori siirrettiin kesäkuussa 1944 takaisin Mikkeliin. Yritys harjoitti vilja-, siirtomaatavara- ja tehdastuotteiden tukkukauppaa sekä kahvinpaahtimo- ja pakkaamotoimintaa. Selluloosanrepimö ja -sekoittamo toimivat Kouvolassa Kymin Valssimyllyn yhteydessä. Kymin valssimyllyn yhteyteen rakennettiin asuntoja henkilökunnalle. Rehumyllyn osastoa laajennettiin.
Leskinen osti vuonna 1949 oman liiketalon Kouvolan kauppalan keskustasta ja avasi tukkukaupan uuden Kouvolan konttorin. Se lisäsi merkittävästi yrityksen liikevaihtoa. T:mi J. Leskisen toimialaan kuului siirtomaa- ja tehdastuotteiden tukkukauppa, kahvipaahtimo ja pakkaamotoiminta, siirtomaatuotteiden tuontikauppa, siemenkauppa, viljakauppa ja jauhatus, rehukauppa, rehun rouhinta ja sekoitus.
Tarmokas liikemiesvaikuttaja
Savolaiskarjalainen liikemies Jaakko Leskinen oli arvostettu vaikuttaja elintarviketuottajien keskuudessa. Hän oli Viipurin kaupungin hallituksen jäsen 1929– 1934 ja kaupunginhallituksen jäsen 1930–1934. Lisäksi hän oli jäsenenä Viipurin kauppakoulun ja ammatillisen koulun johtokunnissa. Leskisellä oli lukuisia liike-elämään liittyviä luottamustehtäviä.
Kauppaneuvos Jaakko Leskinen kuoli 13. helmikuuta vuonna 1953 kodissaan Mikkelissä. Kuollessaan hän vähän yli 67 vuoden ikäinen. Hänen kuolemansa jälkeen liikkeen toiminta keskitettiin Kouvolaan. Tukkuliike J. Leskinen Oy:n toimitusjohtajaksi tuli hänen poikansa Martti Leskinen. Kouvolan konttorin ja Kymin valssimyllyn johtajana toimi toinen poikansa ekonomi Sakari Leskinen. Liikkeet toimivat vuodesta 1959 lähtien itsenäisinä yhtiöinä.
Jaakko Leskisen hautajaiset pidettiin 21.2.1953 Mikkelin tuomiokirkossa. Ruumiin siunannut piispa Martti Simojoki puhui Leskisen elämäntyöstä seuraavasti:
”hänen olemuksessaan ei ollut vain lämmintä ja aitoa karjalaista välittömyyttä, jonka ansiosta hänellä oli paljon ystäviä, eikä hänessä ollut vain luontaista lahjakkuutta, joka elämässä vie ihmisiä eteenpäin, vaan hän oli joutunut myös ajattelemaan asemaansa palvelijana ja hänelle uskotuissa tehtävissä hän pyrki sen mukaan toimimaan.”