Lapsuuden Viipuri Kersti Bergrothin teksteissä

Viipurissa lapsuutensa viettänyt kirjailija Kersti Bergroth palasi sinne usein teksteissään. Muistelmateoksissaan hän kuljettaa lukijaa vuosisadan vaihteen Viipurissa pitkin koteja ja katuja, poikin pihoja ja puistoja. Bergroth katsoo teksteissään Viipuria lapsen näkökulmasta. Muisteluteosten kerrontaan vaikutti myös hänen yhteiskunnallinen taustansa sekä maailmankuvansa.

Kersti Bergroth (1886-1975) oli Viipurissa syntynyt ammattikirjailija, jonka laaja tuotanto sisälsi romaaneja, nuortenkirjoja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoituksia, esseitä ja aforismeja. Kuva vuodelta 1904. Kuva: Museovirasto. (CC BY 4.0)

Kirjailija Kersti Bergrothin (1886-1975)  muistelmateksteissä Viipuri hohtaa kuin sadun verhon läpi – kauniina, vailla epätäydellisyyttä. Viipuri edustikin Bergrothille lapsen maailmaa, turvallista ja samalla ihmetystä aiheuttavaa, taianomaistakin. Lapsuus oli hänen näkemyksensä mukaan läsnä läpi elämän, ja sen vaikutelmat saattoivat läpäistä myöhemmät vuosikymmenet. Bergroth näki Viipurissa vietetyn lapsuutensa osaltaan sinä ”alkusoittona”, joka muovasi lähtökohdat hänen persoonansa kehitykselle ja elämänkululleen. Bergroth ei halunnut kirjoittaa muistelmiaan perinteisesti aikajärjestyksessä, vaan teemoittain. Eri aiheet seuraavat toisiaan mielleyhtymien kautta, Bergrothin mukaan siinä järjestyksessä kun hän ne kirjoittaessaan muisti.  Bergroth kierrättää eri teoksissaan samoja välähdyksiä lapsuudestaan, usein sanasta sanaan toistuvina. Muistelmat ovatkin aikuisen tulkintaa siitä, mikä omassa lapsuudessa on merkityksellistä myöhemmän elämän kannalta.

"Harvoin ihmisten ruoka näyttää niin kauniilta ja puhtaalta kuin kauppatorilla. Siellä vihannekset ja hedelmät loistivat kuin taidemaalaria odotellen, ja raaemmatkin ruoka-aineet, kala ja liha, vaikuttivat vain iloisilta ja viattomilta väritäpliltä. Viipurin torilla oli sitäpaitsi hieno, kalevalainen tuulahdus Karjalan maaseudulta. Kaupungissa meillä kotona oli suuri nautinto saada vieraita Antreasta, nähdä kesäystäviemme viisaat parkkiintuneet kasvot ja kuunnella heidän syvää, mystistä murrettaan. Ja Viipurin torilla saattoi kuulla Väinämöisen puhuvan salaperäisin soinnuin ja kääntein." Kauppatori. (Teksti: Kersti Bergroth: Alkusoitto, 1971). WAY. (CC BY 4.0)
"Kevät tuli meille viipurilaisille meriä pitkin ja suuria itäisiä maita pitkin. Se oli jonkinlainen maailmankevät, suurempi kuin muualla. Viipuri oli ehkä pieni, mutta se otti tervehdyksiä maailman ääriltä, upeista etäisyyksistä. (Teksti: Kersti Bergroth: Rakas kaupunki, 1951). Kauppalaivoja Pohjois-satamassa. WAY. (CC BY 4.0)
"Ja pitkin Torkkelinkadun toista puolta oli liike liikkeen vieressä. Siinä tapahtui suuri osa kaupungin iloista liike-elämää. Meikäläiseen kauppaan mennessä voi nimittäin aina odottaa jotakin huvittavaa, joko hauskaa taiteellista sanaleikkiä tai karjalaisen myyjän ainoalaatuista osanottoa: ´Ei tää puumustyyki teill passaa, se o liia halpa-arvost´." (Teksti: Kersti Bergroth: Torkkelinkatu. Rakas kaupunki, 1951). WAY. (CC BY 4.0)
"Asuimme Hotelli Belvederen yläpuolella, Aleksanterinkadun ja Salakkalahdenkadun kulmassa. Aleksanterinkatu oli leveä juhlakatu, joka kulki kaupungin poikki kuin jokin laaja Niili deltoineen. Se leikkasi Kaupunginpuiston kahtia ja sai puistosta lisää ruhtinaallisuutta. Kadun vaikutus oli sama kuin hovijuhlan tai Kroisos-nimen. Kun muistissani seison kotini parvekkeellaja katselen tätä ylelistä katua, niin maailma tuntuu vieläkin rikkaalta ja pramealta." (Teksti: Kersti Bergroth: Alkusoitto, 1971). WAY. (CC BY 4.0)
"Pieni perheryhmä kulki pitkin Torkkelinkatua, ja me tunsimme kaikki, että juhla lopullisesti oli alkanut. Olimme matkalla saksalais-ruotsalaiseen kirkkoon, jossa jouluiltana oli ruotsalainen jumalanpalvelus. Vaikka isäni oli lämpimästi suomenmielinen, hän oli valinnut joulukirkoksi tämän pienen, rakastettavan kirkon, johon suuri kynttilänsäteily tuskin näytti mahtuvan. Iltakävely kirkkoon pitkin Torkkelinkatua ja sitten lumisen puiston läpi on minulle unohtumaton. Olihan minulla silloin ympärilläni kaikki mikä minulle oli maailmassa tärkeää: isä, äiti, sisaret, veli. Ja alkamassa oli vuoden tärkein ilta." Polku Saksalais-ruotsalaiseen kirkkoon. (Teksti: Kersti Bergroth: Rakas kaupunki, 1951). WAY. (CC BY 4.0)
"Kuljen taas onnellisena tällä kapealla kadulla. Molemmilla puolin talomuurit ovat aivan lähellä, niin että pieni herttainen katu on kuin käytävä yksityistalossa. Edelläni näen pieniä tytönselkiä, jotka hyvin tunnen. Tuo tuossa on Hilja Pusan suora siisti selkä, tuo on iloisen Jäpsän, Lyyli Jäppisen, huolimaton hahmo, tuolla kulkee "paras ystäväni" Helmi Rikström, täytyy kiirehtiä, että täältä roomalaisesta hotellihuoneestani pääsen saavuttamaan hänet."(Teksti: Kersti Bergroth: Alkusoitto, 1971). Koulutiellä Karjaportinkadulla. WAY. (CC BY 4.0)
"Pihalle veivät puuportaat, joissa oli kevään runollista kuivuutta. Ja pihalla hypättiin Kittilää Kattilaa. Aivan selvästi muistan, miltä tuntui kun hyppäsin yhdellä jalalla ja samalla sysäsin kengänkärjellä pientä latteaa kiveä ruudusta toiseen. Kätkettyä autuutta oli siinä kosketuksessa: jalkapohjan yhtymisessä kiveen ja pihamultaan. Ympärillä sorisi koulu, epämääräiset enkelimäiset toverit, joista en muista muuta kuin pienen kilisevän puheensorinan." (Teksti: Kersti Bergroth: Rakas kaupunki, 1951). Koululaisia koulun pihalla. WAY. (CC BY 4.0)

Lapsen silmin

“Punaisenlähteentorilla oli joskus markkinat, oikeat viipurilaiset tuhannen ja yhden yön markkinat. Sieltä sai ostaa itämaisia nautintoja, esimerkiksi halvaata, pehmeää tai kovaa. Pehmeää sai Viipurista muutenkin, mutta kovaa vain markkinoilla. Kova oli kiiltävää kuin jäävuori ja tahmeaa, se veti paikat ulos hampaista kuin tshinuski ja lumosi kaikki alaikäiset.“ (Teksti: Kersti Bergroth: Oma muotokuva, 1942). Punaisenlähteen tori. Kuva: WAY. H5a7. (CC BY 4.0)

Lapsuutta on tapana muistella aikuisuuden muistoja enemmän tilojen ja paikkojen kautta. Usein yksityiskohdat rakennuksista ovat unohtuneet, mutta tilakokemusta värittävät tunnelmat ja tunteet, joita tuossa hetkessä koettiin. Bergroth mainitseekin muistavansa tunnelmat paremmin kuin katujen tai torien nimet. Lapsuuden muistoissa usein korostuvat aistikokemukset, äänet, hajut, maut ja kosketus. Lapsuuden muistot myös keskittyvät usein sosiaalisiin ja yhteisöllisiin tapahtumiin. Lapsen kokemusta ei voi tarkastella irrallaan aikuisten maailmasta, vaan lapsi peilaa aina kokemuksissaan aina ympäröivää maailmaa ja aikuisten reaktioita siihen. Samoin Bergrothin muistelmissa Viipurin kansoittavat tutut ihmiset: perhe, luokkatoverit ja opettajat.  Hänen muistelmansa muodostuvat enemmän tiivistyneistä kuvista kuin jännittävistä tarinoista. Näihin kuviin yhdistyy usein voimakas tunnelma tai melkein käsinkosketettavasti tavoitettu aistimuisto.

Vaikka Viipuria on pidetty kosmopoliittisena kaupunki, elivät eri kieli- ja sosiaaliryhmät kuitenkin omissa piireissään. Myös Bergrothin itsensä mukaan raja ruotsin- ja suomenkielisen sivistyneistön välillä oli jyrkkä. Eri kieliryhmiin kuuluvat liikkuivat kaupungin eri osissa ja myös kokivat kaupungin toisistaan eroavilla tavoilla. Kersti Bergrothin muistelmien tapahtumapaikat rajautuvat melko pienelle alueelle Viipurissa. Muistelmissa mainitut paikat sijaitsevat pääasiassa Viipurin keskustassa, Linnoituksessa, Salakkalahdella ja Rekolassa. Tämä kertoo paitsi lapsen maailman mittakaavasta myös siitä, että Bergrothin elämä keskittyi sinne missä hänen oma yhteiskunnallinen viiteryhmänsä liikkui. Kaupungin ruotsinkielinen sivistyneistö, johon Bergrothin perhekin kuului, asui yleisesti ”vanhassa kaupungissa” eli Linnoituksen alueella. Perheen ruotsinkielisestä taustasta huolimatta Bergrothin isä oli kuitenkin suomenmielinen ja halusi kouluttaa lapsensa suomeksi. Kersti Bergroth kirjoittikin myöhemmin teoksiaan molemmilla kielillä.

Lapsuus muovaa maailmankuvaa

“On vaikea sanoa, mitä voimia me olemme kätkeneet ja jättäneet sinne lapsuudenkotiimme, sen esineisiin, sen ilmaan, sen väreihin ja valaistuksiin. Jos pysähdymme katselemaan muistissa mitä kohtaa hyvänsä, niin siitä alkaa vähitellen virrata meihin ikään kuin luomisvoimia, toiminnanhalua, elämämme alkuaikojen innostusta.” (Teksti: Kersti Bergroth: Rakas kaupunki, 1951) Viipuri, Vahtitorninkatu 5, sisäkuva Karin ja Robert Palmrothin kodista; porvarisperheen oleskeluhuone. Kuva: Lappeenrannan museot. (CC BY 4.0)

Muistellessamme tulkitsemme ja arvioimme, paitsi menneisyyttämme myös senhetkistä tilannettamme. Julkisella muistelemisella, vaikkapa muistelmateoksen kirjoittamisella, on myös yleisempiä päämääriä. Se ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se voi myötäillä julkista historiaa tai haastaa sitä. Viipurin muistelemisessa on näkynyt sen asema menetettynä kaupunkina. Muistelmat Viipurista ovat usein autereisen nostalgian sävyttämiä, idealisoituja kuvajaisia ikuisista lämpimistä kesäpäivistä. Bergrothin muistelmat eivät sinänsä tästä poikkea, mutta hänellä oli myös toisenlainen päämäärä. Bergrothin maailmankuva pohjautui antroposofiseen ajatteluun. Antroposofia on Rudolf Steinerin perustama uskonnollis-filosofinen synteesi, joka kiinnosti lukuisia taitelijoita ja kirjailijoita vuosisadan vaihteessa. Kersti Bergrothin mukaan hänelle itselleen antroposofiassa tärkeintä oli ”uusi ajattelu”, tieteellisen maailmankuvan laajentaminen käsittämään myös elämän henkisiä puolia.

Bergroth ei kirjoissaan julistanut antroposofista maailmankuvaansa, mutta se näkyy niistä epäsuorasti. Hänen teosten keskiössä on aina ihmisen henkinen kasvu ja tietoisuuden kohottuminen, myös kriisien ja vaikeuksien kautta. Selvimmin maailmankuvan vaikutus näkyy kuitenkin siinä, miten Bergroth jakaa elämäkerrallisissa teoksissaan elämänsä aikaan ennen ja jälkeen antroposofista kääntymystä – Alkusoittoon ja Löytöretkeen. Bergrothille muistelmat olivat ennen kaikkea tapa kuvata hänen omaa henkistä kehitystään. Antroposofiseen ihmiskäsitykseen kuuluu vahvasti ajatus lapsuudesta ihmisyyteen heräämisen aikana.  Tämän vuoksi Bergrothin muistelmien kuvaukset lapsuudesta ovat niin olennainen osa niitä. Ne näyttivät lukijalle vaikutelmat ja kokemukset, joista Bergroth katsoi henkisen polkunsa kohti antroposofiaa lähteneen liikkeelle. Näistä kokemuksista hän ammensi myöhemmin voimaa kymmenienkin vuosien päästä. Kierrättämällä eri teoksissaan samoja kuvauksia uudelleen ja uudelleen, Bergroth loi myyttistä hehkua niin lapsuutensa kuin Viipurinkin ympärille.

 

Kirjoittaja: Susanna Jurvanen (HY digitaalinen sisällöntuotantopaja kevät 2017), 31.05.2018
Lue lisää
- Bergroth, Kersti. Alkusoitto. Helsinki: Otava 1971.
- Bergroth, Kersti. Löytöretki. Helsinki: Otava 1973
- Bergroth, Kersti. Oma muotokuva. Helsinki: Otava 1942.
- Bergroth, Kersti, Jääskeläinen, Lempi & Kojo, Viljo. Rakas kaupunki. Helsinki: Otava 1951.
- Ehnqvist, Tarja. Miten antroposofia ilmenee steinerpedagogiikassa? Rudolf Steinerin ja Helsingin Rudolf Steiner –koulun vuosien 1988 ja 2000 opetussuunnitelmien tietoteorian, ihmiskäsityksen ja taidekäsityksen analysointia ja vertailua. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 204. Helsinki 2006.
- Mahlamäki, Tiina. “´A Touch of the Spiritual World`: An Anthroposophical Core in the Life and Work of Kersti Bergroth (1886–1975)”. Finnish Women Making Religion. Toim. Utriainen, Terhi & Salmesvuori, Päivi. New York: Palgrave Macmillan 2014.
- Savolainen Ulla. Muisteltu ja kirjoitettu evakkomatka. Tutkimus evakkolapsuuden muistelukerronnan poetiikasta. Kultaneito XV. Helsinki: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura 2015.
- Ståhls-Hindsberg, Monica. ”Town, Language and Place. Language-based Strategies in Vyborg”. Memories of My Town, The Identities of Town Dwellers and Their Places in Three Finnish Towns. Toim. Åström, Anna-Maria, Korkiakangas, Pirjo & Olsson, Pia. Studia Fennica – Ethnologica 8. Helsinki: Finnish Literature Society 2004.
- Ståhls-Hindsberg, Monica. ”Vyborg – Town and Native Place”. Memories of My Town, The Identities of Town Dwellers and Their Places in Three Finnish Towns. Toim. Åström, Anna-Maria, Korkiakangas, Pirjo & Olsson, Pia. Studia Fennica – Ethnologica 8. Helsinki: Finnish Literature Society 2004.