Lapsuuden Viipuri Kersti Bergrothin teksteissä
Viipurissa lapsuutensa viettänyt kirjailija Kersti Bergroth palasi sinne usein teksteissään. Muistelmateoksissaan hän kuljettaa lukijaa vuosisadan vaihteen Viipurissa pitkin koteja ja katuja, poikin pihoja ja puistoja. Bergroth katsoo teksteissään Viipuria lapsen näkökulmasta. Muisteluteosten kerrontaan vaikutti myös hänen yhteiskunnallinen taustansa sekä maailmankuvansa.
Kirjailija Kersti Bergrothin (1886-1975) muistelmateksteissä Viipuri hohtaa kuin sadun verhon läpi – kauniina, vailla epätäydellisyyttä. Viipuri edustikin Bergrothille lapsen maailmaa, turvallista ja samalla ihmetystä aiheuttavaa, taianomaistakin. Lapsuus oli hänen näkemyksensä mukaan läsnä läpi elämän, ja sen vaikutelmat saattoivat läpäistä myöhemmät vuosikymmenet. Bergroth näki Viipurissa vietetyn lapsuutensa osaltaan sinä ”alkusoittona”, joka muovasi lähtökohdat hänen persoonansa kehitykselle ja elämänkululleen. Bergroth ei halunnut kirjoittaa muistelmiaan perinteisesti aikajärjestyksessä, vaan teemoittain. Eri aiheet seuraavat toisiaan mielleyhtymien kautta, Bergrothin mukaan siinä järjestyksessä kun hän ne kirjoittaessaan muisti. Bergroth kierrättää eri teoksissaan samoja välähdyksiä lapsuudestaan, usein sanasta sanaan toistuvina. Muistelmat ovatkin aikuisen tulkintaa siitä, mikä omassa lapsuudessa on merkityksellistä myöhemmän elämän kannalta.
Lapsen silmin
Lapsuutta on tapana muistella aikuisuuden muistoja enemmän tilojen ja paikkojen kautta. Usein yksityiskohdat rakennuksista ovat unohtuneet, mutta tilakokemusta värittävät tunnelmat ja tunteet, joita tuossa hetkessä koettiin. Bergroth mainitseekin muistavansa tunnelmat paremmin kuin katujen tai torien nimet. Lapsuuden muistoissa usein korostuvat aistikokemukset, äänet, hajut, maut ja kosketus. Lapsuuden muistot myös keskittyvät usein sosiaalisiin ja yhteisöllisiin tapahtumiin. Lapsen kokemusta ei voi tarkastella irrallaan aikuisten maailmasta, vaan lapsi peilaa aina kokemuksissaan aina ympäröivää maailmaa ja aikuisten reaktioita siihen. Samoin Bergrothin muistelmissa Viipurin kansoittavat tutut ihmiset: perhe, luokkatoverit ja opettajat. Hänen muistelmansa muodostuvat enemmän tiivistyneistä kuvista kuin jännittävistä tarinoista. Näihin kuviin yhdistyy usein voimakas tunnelma tai melkein käsinkosketettavasti tavoitettu aistimuisto.
Vaikka Viipuria on pidetty kosmopoliittisena kaupunki, elivät eri kieli- ja sosiaaliryhmät kuitenkin omissa piireissään. Myös Bergrothin itsensä mukaan raja ruotsin- ja suomenkielisen sivistyneistön välillä oli jyrkkä. Eri kieliryhmiin kuuluvat liikkuivat kaupungin eri osissa ja myös kokivat kaupungin toisistaan eroavilla tavoilla. Kersti Bergrothin muistelmien tapahtumapaikat rajautuvat melko pienelle alueelle Viipurissa. Muistelmissa mainitut paikat sijaitsevat pääasiassa Viipurin keskustassa, Linnoituksessa, Salakkalahdella ja Rekolassa. Tämä kertoo paitsi lapsen maailman mittakaavasta myös siitä, että Bergrothin elämä keskittyi sinne missä hänen oma yhteiskunnallinen viiteryhmänsä liikkui. Kaupungin ruotsinkielinen sivistyneistö, johon Bergrothin perhekin kuului, asui yleisesti ”vanhassa kaupungissa” eli Linnoituksen alueella. Perheen ruotsinkielisestä taustasta huolimatta Bergrothin isä oli kuitenkin suomenmielinen ja halusi kouluttaa lapsensa suomeksi. Kersti Bergroth kirjoittikin myöhemmin teoksiaan molemmilla kielillä.
Lapsuus muovaa maailmankuvaa
Muistellessamme tulkitsemme ja arvioimme, paitsi menneisyyttämme myös senhetkistä tilannettamme. Julkisella muistelemisella, vaikkapa muistelmateoksen kirjoittamisella, on myös yleisempiä päämääriä. Se ottaa kantaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se voi myötäillä julkista historiaa tai haastaa sitä. Viipurin muistelemisessa on näkynyt sen asema menetettynä kaupunkina. Muistelmat Viipurista ovat usein autereisen nostalgian sävyttämiä, idealisoituja kuvajaisia ikuisista lämpimistä kesäpäivistä. Bergrothin muistelmat eivät sinänsä tästä poikkea, mutta hänellä oli myös toisenlainen päämäärä. Bergrothin maailmankuva pohjautui antroposofiseen ajatteluun. Antroposofia on Rudolf Steinerin perustama uskonnollis-filosofinen synteesi, joka kiinnosti lukuisia taitelijoita ja kirjailijoita vuosisadan vaihteessa. Kersti Bergrothin mukaan hänelle itselleen antroposofiassa tärkeintä oli ”uusi ajattelu”, tieteellisen maailmankuvan laajentaminen käsittämään myös elämän henkisiä puolia.
Bergroth ei kirjoissaan julistanut antroposofista maailmankuvaansa, mutta se näkyy niistä epäsuorasti. Hänen teosten keskiössä on aina ihmisen henkinen kasvu ja tietoisuuden kohottuminen, myös kriisien ja vaikeuksien kautta. Selvimmin maailmankuvan vaikutus näkyy kuitenkin siinä, miten Bergroth jakaa elämäkerrallisissa teoksissaan elämänsä aikaan ennen ja jälkeen antroposofista kääntymystä – Alkusoittoon ja Löytöretkeen. Bergrothille muistelmat olivat ennen kaikkea tapa kuvata hänen omaa henkistä kehitystään. Antroposofiseen ihmiskäsitykseen kuuluu vahvasti ajatus lapsuudesta ihmisyyteen heräämisen aikana. Tämän vuoksi Bergrothin muistelmien kuvaukset lapsuudesta ovat niin olennainen osa niitä. Ne näyttivät lukijalle vaikutelmat ja kokemukset, joista Bergroth katsoi henkisen polkunsa kohti antroposofiaa lähteneen liikkeelle. Näistä kokemuksista hän ammensi myöhemmin voimaa kymmenienkin vuosien päästä. Kierrättämällä eri teoksissaan samoja kuvauksia uudelleen ja uudelleen, Bergroth loi myyttistä hehkua niin lapsuutensa kuin Viipurinkin ympärille.