“Ensiluokkainen on Espilä”
Kansainvälisen Viipurin kaduilla kielet ja kansallisuudet sekoittuivat sopuisasti. Monikulttuuriseen ympäristöön syntyi useita Suomen tunnetuimpia ravintoloita, kuten Lehtovaara, Knut Posse sekä Pyöreä Torni. Lämpimimmin kuitenkin muistellaan kauniissa Torkkelinpuistossa sijainnutta ravintola Espilää.
Viipurin ravintolaelämä oli vilkasta, kuten kansainvälisellä kauppakaupungille kuuluukin. Kaupunki oli jo tunnettu 1700-luvulla Giovanni Mottin majatalosta ja Viipurin Seurahuone avattiin 1832 – vuosi ennen Helsingin vastaavaa. Viimeistään ravintolakulttuuri lähti nousuun 1860-luvulla, kun kaupunkia ympäröineet suojavarustukset purettiin kasvavaa keskustaa kuristamasta. Pohjoisen kaupunginmuurin tilalle rakennettiin vehreä Torkkelinpuisto elävöittämään harmaata kaupunkikuvaa. Tähän puistoon rakennettiin myös Viipurin suosituin ja laajaa mainetta nauttinut ravintola Espilä.
Espilä ei ollut ensimmäinen Torkkelinpuistossa sijainnut ravintola, vaan sitä edelsi vuonna 1868 rakennettu hotelli Belvedere. Belvedere kuitenkin tuhoutui tulipalossa elokuussa 1887 ja hotellin omistaja Frans Ehrenburg siirsi sen uusiin tiloihin. Torkkelin esplanadin ravintolan puutetta paikkaamaan suunniteltiin uusi paviljonkimainen ravintola ja ravintola Espilä avasi ovensa marraskuussa 1890 kapellimestari Robert Moserin johtaman soittokunnan säestyksellä.
Musiikki ei kuitenkaan tuottanut avajaisvieraille suurta nautintoa sillä suuren salin akustiikkaa havaittiin kehnoksi. Kokemusta laimensi myös pakkanen, joka tunkeutui sisälle ravintolaan, kiitos kehnojen eristeiden. Espilässä aloitettiinkin laaja remontti heti avajaisten jälkeen. Ravintola oli kuitenkin toiminnassa myös remontin aikana.
Uusia avajaisia vietettiin seitsemän vuotta myöhemmin ja nyt Espilä täytti alan perusvaatimukset: vieraitten ei enää tarvinnut istua sisällä turkki päällä. Tähän ei kuitenkaan tyydytty. Verantaa haluttiin laajentaa sekä varustaa se ja avonaiset siivet lasiseinillä. Ravintolan edustalle myös suunniteltiin musiikkilava soittokuntaa varten. Remontti sujui tällä kertaa nopeammin ja uudistukset olivat valmiita jo vappuna 1899.
Lopullisessa asussaan Espilä oli valkea ja ilmava pitsipaviljonki, joka sulautui kauniisti Torkkelinpuiston istutusten keskelle. Aikalaistovereistaan se muistutti huomattavasti nykyäänkin ravintolana toimivaa Helsingin Kappelia.
Vaikeasta alusta huolimatta Espilä vakiintui nopeasti Viipurin hienoston kokoontumispaikaksi ensimmäisen ravintoloitsijansa Albin Räsäsen johdolla. Torkkelinpuisto tarjosi mainiot puitteet ja ravintola oli kaupunkilaisten suosiossa erityisesti vappuna ja kesäaikaan. Espilä oli jokaisen viipurilaisen käytössä oleva kesähuvila.
Viipurilaisten lisäksi Espilässä vierailivat lukuisat turistit ja työmatkalaiset. Viipuri sijaitsi tärkeässä solmukohdassa Helsingin ja Venäjän keisarikunnan pääkaupungin Pietarin välissä ja viimeistään 1894 valmistunut Karjalan rata sinetöi kaupungin aseman liikenteen solmukohtana. Erityisesti venäläiset turistit olivat tärkeä asiakaskunta sekä Espilälle että muille Viipurin ravintoloille ja hotelleille. Heitä palvelemaan perustettiin myös lukuisia pensionaatteja ja kylpylöitä kaupungin ulkopuolelle.
Espilän erikoinen nimi ei syntynyt pitkällisen suunnittelun seurauksena tai ravintoloitsijan päätöksellä. Kappeli tai Esplanadipaviljonki olivat ensimmäisiä ehdotuksia. Kaupunkilaiset alkoivat kuitenkin nimittää ravintolaa “Espiläksi” jo ennen avajaisia ja vähitellen nimi vakiintui. Wiborgsbladet piti nimen ääntämistä matkailijoille mahdottomana ja muutenkin ikävän kuuloisena. Ruotsinkielisenä nimenä säilyikin Esplanadpaviljongen.
Ravintolan isännyys vaihtui 1907 Räsäsen kuoltua. Uudeksi ravintoloijaksi siirtyi puolalaissyntyinen Valentin Kasubski. Pitkän hovimestarin uran Imatran hotellissa tehneen Kasubskin johdolla Espilän maine kasvoi entisestään. Ravintolaan kiinnitettiin parhaat orkesterit ja keittiön varustelutasoa parannettiin asentamalla syväjäädytyslaitteet, jotka pitivät säilytystilat ympärivuotisesti -12 asteessa. Espilästä muodostui myös taiteilijoiden kantapaikka kauppaneuvos Juho Lallukan toimiessa köyhien artistien mesenaatteina.
Sisällissodasta kieltolain kautta kukoistukseen
Ensimmäinen maailmansota katkaisi Viipurin iloisen ravintolaelämän karkottamalla turistit ja tuomalla mukanaan raskaat ravintoloihin kohdistuneet sotaverot. Taistelut eivät Viipurin ravintoloita maailmansodassa häirinneet, eikä toimintaa katkaissut itsenäistymistä seurannut sisällissotakaan.
Sodan alusta alkaen Viipuri oli punaisten hallinnassa ja palveli huoltokeskuksena sekä joukkojen siirron solmuna, mutta myös levähdyspaikkana, jonka ravintoloissa nostettiin taisteluintoa. Läheisestä rintamasta huolimatta monet ravintolat pysyivät toiminnassa, jopa musiikin soitto jatkui.
Punaisen byrokratian ponnisteluista huolimatta sodan mukanaan tuoma pelko, nälkä ja vilu ajoivat viipurilaiset huvittelemaan kuin viimeistä päivää. Ravintoloista pahamaineisin oli Aleksanterinkadulla sijainnut Aristo, joka saavutti suosion lomailevien sotilaiden sekä virastojen ja esikuntien työntekijöiden keskuudessa. “Ariston rintamaksi” kutsuttu paikka oli 24 tuntia vuorokaudessa ja sopi huvittelun lisäksi myös varastetun tavaran kaupitteluun. Espiläkin koki sodan aikana muutoksen asiakaskunnassaan: Ravintolassa kokoontui kevään aikana Kluuvikadun punadivisioona.
Sodan jälkeen olosuhteet olivat epävakaat. Kasubski möi Espilän Emil Zimmerdahlille, eivätkä olot olleet varsinaisesti parantuneet vuonna 1920 Pekka Toropaisen ottaessa Espilän omistukseensa. Nälkäisiä matkalaisia tuonut reitti Pietariin oli suljettu ja nuori tasavalta pyrki parantamaan kansalaistensa elintapoja kieltolailla ja verottamalla ankarasti ravintoloita ja muita huvittelupaikkoja. Lisäksi Espilä koki edeltäjänsä Belvederen kohtalon tulen päästessä irti toukokuussa 1920. Talo kuitenkin korjattiin entiselleen, ellei jopa paremmaksikin.
Kieltolain estäessä avoimen juomilla kilpailun johtaja Toropainen panosti viihtyisään tunnelmaan sekä erinomaiseen ruokaan. Varsinkin Espilän voileipäpöytä kohosi suureen maineeseen. Tarjoilukin onnistui kieltolaista huolimatta tiskin alta. Varsinkin Viipurin kaltaisessa liikenneyhteyksien solmukohdassa juotavasta ei yleensä ollut puutetta.
30-luvulla Viipurin ravintolat nousivat uuteen kukoistukseen. Uusia ravintoloita perustettiin, kuten yläluokkainen Knut Posse, ja vanhoihin tehtiin uusia investointeja. Maamerkki Pyöreä Torni oli avattu ravintolana jo 1923. Espilän salin ulkoasua kohennettiin ja keittiötilat nostettiin kellarista maantasolle. Kieltolaistakin päästiin eroon vuonna 1932. Espilä pärjäsi kilpailussa kuululla voileipäpöydällään ja karjalalaisilla erikoisuuksillaan. Myös hintataso oli kilpailijoita kohtuullisempi: Knut Possessa sanottiin hintojen olevan jopa kaksinkertaisia!
Vaikka kieltolaista päästiinkin eroon 1932 vaivasivat kiellot silti ravintoloita. Vuonna 1935 muuttunut väkijuomalaki kielsi tanssin ravintoloissa. Poikkeuksena tanssimista saatiin jatkaa ensimmäisen luokan ravintoloissa, kunhan se ei aiheuttanut epäjärjestystä. Ravintoloitsija Toropaisen onneksi Espilä lukeutui sallitun tanssin ravintoloiden joukkoon.
Tanssia sai kuitenkin vain keskiviikkoisin ja sunnuntaisin, ja kaupungin ravintolat joutuivat kilpailemaan näinä muutamana päivänä jokaisen tanssinnälkäisen huomiosta. Toropaisen harmin ymmärtää hyvin Ernst Lampénin kirjoittaessa Espilästä Suomen hotelli- ravintolalehteen ihailevaan sävyyn.
Espilän yleisö oli ensiluokkaista sekä käytöksensä että kaikinpuolin pidättyväisyytensä puolesta. Ehkä yleisö Viipurissa on sentään hieman vilkkaampaa kuin Helsingissä. Karjalainen on vilkkaampi luonteeltaan, hän osaa nauraakin keskellä tanssia. Länsisuomalaisille on tanssiessakin samanlainen ilme kuin saattaisi hän äitiään hautaan. (Suomen hotelli- ja ravintolalehti, 6-7/1935)
Ravintolanpitoa rintamakaupungissa
Talvisodan alkaessa Viipurin ravintolat pyrkivät jatkamaan toimintaansa normaalisti. Sotatoimialueen läheisyys ja koko läänin kattava alkoholin anniskelukielto hankaloittivat elämää. Asiakaskuntakin muuttui sotilaspainotteiseksi siviileiden jättäessä kaupungin. Viipurin jäätyä Neuvostoliitolle rauhanehdoissa ravintoloitsijat lähtivät kaupungista viimeisten joukossa ja jättivät jälkeensä pommitusten pahoin raunioittamat ravintolansa. Suomi menetti talvisodassa n. 11 prosenttia koko ravintolakannastaan.
Jatkosota syttyi 1941 ja Viipuri vallattiin saman vuoden elokuussa. Valtauksen jälkeen monet ravintoloitsijat palasivat kaupunkiin jatkamaan kerran menettämiään liikkeitä. Ensimmäiset ravintolat vallattuun Viipuriin avattiin jo syksyllä 1941. Onnekkaat pääsivät jatkamaan liiketoimintaa vanhoissa tiloissaan, kuten 1942 uudelleen avattu Palatsi, mutta monet palaavista ravintoloitsijoista joutuivat etsimään uuden kiinteistön. Lisäksi ravintoloiden sisustukset olivat usein kadonneet sotasaaliinaa ja uuden sisustuksen kokoaminen oli kiinni kansanhuoltolautakunnalta saaduista ostoluvista. Usein sisustukset jäivätkin sangen kirjaviksi.
Haasteista huolimatta vuoteen 1943 mennessä elämä Viipurissa oli tasaantunut ja kaupungissa toimi 3 hotellia ja useita ravintoloita, joista 10 oli anniskeluravintoloita. Huvituksia etsivät sotilaat tarjosivat ravintoloille varman tulonlähteen ja salit täyttyivät joka ilta.
Vuonna 1944 ravintoloiden oli jälleen lähdettävä Viipurista. Monet ravintoloista jatkoivat eloaan muualla Suomessa. Toropainen oli muuttanut Helsinkiin jo talvi- ja jatkosodan välissä ja avannut ravintolansa Pohjoisen rautatienkadun ja Fredrikinkadun kulmaan. Helsinkiin siirtynyt Espilä säilytti osin vanhan asiakaskuntansa, mutta muuttui kuitenkin tunnelmaltaan erilaiseksi uudessa kaupungissa ja erilaisissa tiloissa. Toropaisten perheeltä ravintolan osti Kylteri Oy vuonna 1974, jolloin kahdessa kerroksessa toimivassa ravintolassa oli baari ja ohjelmaa pikkutunneille saakka. Lopullisesti Espilän sulki lama 80- ja 90-lukujen taitteessa. Tanssiravintolan tilalle avattiin keskieurooppalainen olutkuppila.
Yli kahdenkymmenen vuoden hiljaiselosta huolimatta Espilän tarina ei ole vielä lopussa. Vuonna 2016 Viipuriin avattiin uusi Espilä vanhalle tutulle paikalle Torkkelinpuistoon.