Viipurin Ulkoilma Teatteri Oy
Viipurin Ulkoilmateatteri Oy
Perustettu: 1919.
Lakkautettu: 1921.

Kesäisin Viipurin työväestö suuntasi luontoon ja juhla-alueille, ja tähän perinteeseen liittyi Viipurin ulkoilmateatteri, joka toimi Papulassa, hyppyrimäen juurella Antreaan vievän tien sisäkaarteessa.
Syksyllä 1912 harrastajat ryhtyivät perustamaan teatteria. Esikuvina olivat Tukholman Skansen sekä Kaarle Halmeen edellisinä kesinä Seurasaareen järjestämät Helkanäyttämön esitykset, joissa Eino Leinon Kalevala-kuvaukset olivat keskiössä. Perustajat hakivat kaupungilta varoja istumapaikkojen rakentamiseen, mutta rahoitus myönnettiin vasta ensimmäisen kesän onnistuneiden näytäntöjen jälkeen.
Hankkeeseen liittyi myös Viipurin Maaseututeatterin näyttelijä Kosti Elo. Ohjelmistoon valittiin näytelmiä, jotka sopivat ulkotiloihin ja joiden lavasteiksi kelpasivat yksinkertaisten varastorakennusten ulkoseinät. Suurin tuotanto oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, joka vuonna 1915 esitettiin kokonaisuudessaan ensimmäistä kertaa ulkoilmassa.
Vuoden 1918 sisällissota aiheutti teatterille suuria menetyksiä. Keväällä 1919 perustettiin Viipurin ulkoilmateatteri Oy. Yhtiö jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
Kesällä 1921 teatteria hallitsivat kaksi suurta produktiota, joita ohjasi Oski Talvio. Molemmat näytelmät olivat Suomalaisen Teatterin vanhasta ohjelmistosta. Vaikka hankkeet olivat kunnianhimoisia, yleisöodotukset eivät täyttyneet. Kun viipurilaisten kauppiaiden kärsivällisyys tai halu velkojen lykkäämiseen ei riittänyt, ulkoilmateatteri ajautui konkurssiin syksyllä 1921.
Vuodesta 1922 alkaen Papulassa kesäteatteria ylläpiti nuorisoseura Karjalan Nuoret. Myös he kokivat tuotantojen järjestämisen rasitteeksi, ja lopulta nuorisoseura luopui toiminnasta vuonna 1928.
Viipurin Ulkoilmateatterin historiasta on saatavissa lisää tietoa VSKS:n julkaisusta:
Pentti Paavolainen, Kesäteatteria Papulassa 1913–1921