Karjalan Painotyö Oy

Karjalan Painotyö Osakeyhtiö

 

Perustettu: 1937

Lakkautettu: konkurssi 5.7.1940

Osakkeita alun perin 300 kpl á 500 markkaa

Karjalan Painotyön osakekirja vuodelta 1937. Omistajana voimisteluopettaja K. V. Tikka. Osakekirjan on allekirjoittanut Karjalan Suunta Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja Eino Heilimo.

 

 

Viipurilainen Karjalan Suunta -sanomalehti, joka toimi IKL:n karjalaisena äänenkannattajana, perusti syksyllä 1936 Karjalan Painotyö Osakeyhtiön omaksi kirjapainokseen. Aiemmin lehteä oli painettu kilpailija Karjala-lehden kanssa samassa painossa, mutta tästä haluttiin päästä eroon.

Omaa kirjapainoa tukeva ilmoitus Karjalan Suunta 5.1.1939

 

 

 

Lehden ja kirjapainon taustavoimien poliittinen agenda näkyi monin tavoin. Karjalan Suunta harjoitti avointa politiikkaa, ja kirjapainoon pyrittiin houkuttelemaan samanmielisten yritysten ja liikemiesten painotöitä. 1930-luvun lopun uhkaava kansainvälinen tilanne heijastui toimintaan, ja sekä lehti että kirjapaino pyrkivät omalta osaltaan vahvistamaan varautumista ja maanpuolustustahtoa.

Tämä näkyi esimerkiksi Ajan Suunta -lehdessä 6.5.1939 julkaistussa uutisessa, jonka mukaan ”Karjalan Suunnan ja Karjalan Painotyö Oy:n työntekijät ovat päättäneet lahjoittaa toukokuun 16. päivän palkkansa (kannaksen) linnoitustöiden suorittamiseksi koottavaan rahastoon”.

Lehdellä ja sen kirjapainolla ei mennyt juuri missään vaiheessa hyvin – pikemminkin päinvastoin. Karjalan Suunta lakkautettiin talvisodan alettua kannattamattomana, ja sen myötä myös kirjapainon toiminta hiipui. Karjalan Painotyö asetettiin konkurssiin 5.7.1940.

Kirjapaino sijaitsi synergiaetujen vuoksi samassa rakennuksessa lehden toimituksen ja paikallisen IKL:n piiritoimiston kanssa osoitteessa Uudenportinkatu 7. Tämä Vahtitorninkadun ja Uudenportinkadun kulmatalo kärsi sodassa vaurioita: Uudenportinkadun puoleinen osa sekä sisäpiha tuhoutuivat. Kohtalon ivana juuri IKL:n piiritoimiston, sanomalehden ja kirjapainon tilat katosivat, kun muu osa suuresta ja komeasta rakennuksesta säilyi.

Uudenportinkatua numero 7 kohdalla kohti Linnankatua. Oikealla oleva korkeampi osa säästyi ja loput kadun oikean puolen rakennuksista sota vei.

 

Lähteet:      

https://www.porssitieto.fi/osake/lisaahk.html#:~:text=Karjalan%20Suunta

https://virtuaaliviipuri.fi/fi/block/7

https://fi.wikipedia.org/wiki/Karjalan_Suunta

Suomen lehdistön historia 5: Hakuteos Aamulehti – Kotka Nyheter, s. 300. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-239-1

Suomen lehdistön historia 2: Sanomalehdistö suurlakosta talvisotaan, s. 300. Kuopio: Kustannuskiila, 1987.

Uola, Mikko (1982). Sinimusta veljeskunta: Isänmaallinen kansanliike 1932-1944. Otava.