Havi

Kansion kuvat esittävät Havin kaupunginosaa 1930-luvulla. Ennen kaikkea teollisuusalueena tunnettu kaupunginosa sijaitsi Viipurinlahden rannalla, Viipurin keskustan kaakkoispuolella.

Kaupunginosa sai alkunsa, kun vuonna 1829 perustettu Havin kynttilätehdas muutti alueelle 1800-luvun puolivälissä. Havi Oy:n työntekijät asuivat pääosin yhtiön rakennuttamissa työsuhdesunnoissa. Havissa toimi myös lukuisia muita yrityksiä, sillä alue sijaitsi sataman läheisyydessä. Alue sai asemakaavan vuonna 1926 ja vuoden 1939 loppuun mennessä se oli rakennettu täyteen. Vuonna 1934 Haviin valmistui Uno Ullbergin suunnittelema Viipurin kesäteatteri. Lisätietoa Havin kaupunginosasta VirtuaaliViipuri-sivustolla.

Kuvat ovat lopetetun Wiipurin arkistoyhdistyksen (WAY) kokoelmista, jotka ovat nykyisin Wiipuri-Yhdistys r.y:n hallussa.

Kuvat on lisensoitu CC BY 4.0 -lisensilla. Kuvia voi käyttää vapaasti, mutta kuvan käyttäjällä on vastuu mm. tekijänoikeuksien ja yksityisyyden suojan kunnioittamisesta. Kuvia saa jakaa, kopioida ja levittää edelleen missä tahansa välineessä ja muodossa. Kuvia saa muunnella ja niiden pohjalta saa luoda uusia aineistoja. Käytön yhteydessä on mainittava kuvatiedoissa mainittu lähde ja valokuvaaja (jos tiedossa). Painokelpoisia kuvia voi pyytää osoitteesta viipuriportaali@gmail.com.