Viipuri – Hansan ja Ruotsin kauppakaupunki

Viipuri oli vuosisatojen ajan Ruotsin valtakunnan itäisin kaupunki ja Itämeren, Karjalan ja Venäjän kaupan tärkeä solmukohta. Kaupungin historiallisen ytimen muodosti puolustuslinna, jonka svealaiset rakensivat pienelle kalliosaarelle Viipurinlahden pohjukkaan. Linnan lähistölle kasvoi osin kivestä rakennettu keskiaikainen kaupunki. Arkkitehti Jari Hyvärisen Viipuri Hansan ja Ruotsin kauppakaupunki vie lukijansa matkalle Viipurin linnoituksen ja kaupungin rakentumisvuosiin. Teoksen upeat piirrokset avaavat lukijalle näkymän kaupungin rakennushistoriaan keskiajalta aina 1700-luvun alkuvuosiin, jolloin Ruotsin vallan aika Viipurissa oli päättymässä. Kuvissaan Hyvärinen rekonstruoi nyky-Viipurissa kulkevan silmiltä kadonneita rakennuksia arkeologisten ja kirjallisten lähteiden sekä Itämeren piirin aikalaisrakennusten avulla. Kaupunkikuvan muutoksia havainnollistavat aikajanat ja karttapiirrokset. Sähkökirjassa on voitu toteuttaa paperiselta teokselta puuttuvia ominaisuuksia. Näitä ovat esimerkiksi mahdollisuus tarkentaa kuvia ja liikkua kartoista rakennusten kuviin ja takaisin.

E-kirjan voit ostaa hintaan 25 euroa Elisa-Kirjasta tai Ellibsin verkkokaupasta.
Tutustu kirjaan ennen ostoa lataamalla ilmainen demoversio.

Huomaathan, että e-kirjan lukemiseen tarvitaan aina erillinen ohjelma. E-kirjoja voit lukea esimerkiksi Adobe Digital Editions – ohjelmalla, jonka voit ladata ilmaiseksi Adoben kotisivuilta. Kirjoja voi lukea myös muilla e-pub tiedostomuotoa tukevilla ohjelmilla.

ISBN 978-952-67216-1-3

Kirjallisuusviite

Hyvärinen, Jari (2012). Viipuri - Hansan ja Ruotsin kauppakaupunki. Helsinki: VSKS.